Vuoden sammattilainen urheilija

Vuoden 2015 sammattilainen urheilija

Sammatin Sammon Vuoden Urheilija -kiertopalkinto jaetaan vuosittain urheilun ja liikunnan alalla ansioituneelle Sammattilaiselle. Jäsenistö tuo ehdokkaat esille syyskokouksessa ja samassa yhteydessä äänestetään Vuoden Urheilija.  Valitulle luovutetaan Sammatti-seuran lahjoittama kiertopalkinto vuodeksi eteenpäin.

2015 Vuoden Urheilija
Sammatin Sammon syyskokouksessa jäsenistöstä tuli muutamia ehdokkaita Vuoden Urheilijaksi ja äänestyksen lopputuloksena palkinto jaettiin Vilma Leppähaaralle. Vilma on 10-vuotias Sammattilainen ja urheilulajinaan hänellä on uinti. Vilman uintiseura on Nummelan Kisaajat. Vilma harjoittelee 4 - 5 kertaa viikossa ja kilpailee 11-vuotiaiden sarjassa. Vuonna 2015 Vilman kehitys jatkui hyvänä ja ennätykset paranivat. Pienemmissä kisoissa hän saavutti monia kulta, hopea ja pronssimitaleja. Syksyn pääkisoissa, Ikäkausimestaruusuinneissa, hän sijoittui kahdessa lajissa (200 m vu sekä 50 m su) Suomen kokonaistuloksissa neljänneksi. Paljon onnea Vilmalle ja tsemppiä harjoitteluun. 


Historiaa

Vuoden sammattilainen urheilija -palkinto on perustettu Sammatin Sammon täyttäessä 80-vuotta vuonna 1993. Tuolloin Sammatti-seura lahjoitti seuralle kymmeneksi vuodeksi kiertävän palkinnon. Uuden Vuoden urheilija-pokaalin lahjoitti , myös kymmeneksi vuodeksi , Sammatin kunta Sammatin Sammon täyttäessä 90-vuotta vuonna 2003. Sammatin Sammon täyttäessä 100-vuotta vuonna 2013 lahjoitti Sammatti-seura tavan mukaan uuden kierotpalkinnon seuraavalle kymmenelle vuodelle.

Vuoden sammattilaisiksi urheilijoiksi ovat valitut.

1993 Esko Leijola
1994 Erkki Alho    
1995 Lasse Kataja    
1996 Matti Leijola    
1997 Markus Saarinen    
1998 Tiina Kärkkäinen
1999 Laura Leijola
2000 Jarkko Saarinen
2001 Iina Nieminen
2002 Antti,Tuomo ja Jaakko Laine

Sammatin Sammon 90-vuotisjuhlavuonna 2003 valittiin Vuoden sammattilainen liikkuja-liikuttaja. Huomionosoituksen sai Margit Hölsä.

2004 Jaakko Laine
2005 Aslak Palenius
2006 Arja Järvinen
2007 Sisko Hiekkavuo
2008 Sanna Munnukka
2009 Aune Alander
2010 Esa Sarkimo
2011 Lasse Laaksonen

2012 Eliaksen eksyjät

 

 

 

 

 

 

2013 Ilkka Salonen
2014 Nelly Selenius
2015 Vilma Leppähaara
2016 
2017 
2018 
2019 



3620